Elegantti

Miedon hedelmäisen tuoksuinen maalinpoistoaine my ass. Lakasta ja geelimäisestä tökötistä tulee inhoja limakökköjä, jotka takertuvat joka paikkaan. Kiroilun kautta voittoon: ruokapöytä ja tuolit saivat viime yönä Osmon (sävy: kuusi) vahapinnan. Se on niin.... kau-nis, ranskalaistyyppisen elegantti ja valoisa.

Vähän kuin minä.

Tänään ajattelin pestä hiukset. Olen niin lomalla.

Lomapäivä 1

Leikkasin otsatukan. Kyllä itseleikattu on aina itseleikattu.

Blogin pitäminen on pirullista hommaa. Vanhoista merkinnöistä voi ikävästi tarkastaa projektien pituudet, pyhät vannomiset ja laidutuskuurien suunnittelut. Itsensä huijaaminen vaikeutuu. Eihän-sitä-ole-kuin-pari-kuukautta -muistikuvat romuttuvat muutamalla klikkauksella. Pahimmillaan hetkistä on jopa kuvallisia todisteita.

Huomenna on vakaa aikomus jatkaa ruokapöytäprojektia. Selvisipä vanhasta postauksesta sekin, miksi olen ollut niin hermostunut pari vuotta.

"Tällä kertaa en hermostu, kun valmista ei tule seuraavan tunnin sisällä."
- Villa Tölli, 2011 -

Maalle lähtemisestä ei ole puhuttu halaistua sanaa. Mies luullee, että olen unohtanut toiveet kesälomamökkeilystä ja projektilistoista. Keksii raukka koko ajan mukavaa kaupunkitekemistä, ylistää toriruokailua. Eipä siinä, hyvä on näinkin.

Saatoin vähän liioitella

- Päivää, onko teillä kiinteä laajakaista?
- Ei.
- Ahaa, entä mobiililaajakaista?
- Ei.
- Meillä on erittäin hyvä tarj....
- Eikä tule.
- Meillä on erittäin hy...
- Se on helvetin esikartano.
- ... M-m-mikä?
- Se internetti.
- Niin. Meillä...
- Niin.
- Hyvää päivänjatkoa.
- Kiitos.

Iha perus

Juhannusvihdat sidottiin hiuslenkeillä, koivukin oli hiestä. Persoonallisella grillillä yliannostus vaahtokarkkeja. Herrat (7- ja 8-vuotiaat) käkättivät neljä päivää, purkivat radioita ja juoksentelivat nakkeina. Toimin hovimestarina, ohjelmatoimistona, puhtaanapitopalveluna, kokkina, erotuomarina, valtakunnansovittelijana. Iltaisin takki oli tyhjä ja pää täynnä. 

En aloittanut projekteja, en päättänyt projekteja. Laiskotti, ei huvittanut tarttua. Hetkittäin harmitti huvittamattomuuteni. Olo oli möllöttävä, superkuumainen. Erakkominäni on saanut annoksensa, voin suunnitella sosiaalistumista.

Huomisen jälkeen ilman täyttää riehakkuus. Ylihuomenna enää yksi päivä lomaan!

Mua ei vituta.

Todellakin. Mua ei vituta.

--

Tähän minun piti kirjoitella kaikkea kivaa. Kuinka on maailma mahtava ja kuinka olen niin onnekas. Kuinka olen löytänyt sisäisen rauhan ja kuukuppi lievittää kuukautisvitutusta. Tähän minun piti lisätä kivoja kukkakuvia, jotka eivät kiinnosta ketään. Muutama sievästä kulmasta otettu tunnelmakuva teiskolaisesta marjaviinistä ja kirpparikristalleista. Tarina ihanasta paikallisesta roseviinistä ja kuvaus tunnelmallisesta hetkestä kesähuvilalla. Hehkutusta kesästä. Kauniita ajatuksia ja blaa blaa.

--

Olen moukka, enkä tajua. Se viini ei mitenkään päin ollut mun makuuni (jopa pihakeinussa maaten kaameaa myrkkyä), muurahaiset ovat vallanneet pionini ja lintu paskoi käsilaukkukollaasini. En keksi otsikkoa. Siltikään ei ... niin. Ei harmita. Hip!

Sulkasato ei liity tapaukseen.  

Jäikin vielä

On niitä rojekteja, jotka odottavat omaa aikaansa. Oikeaa fiilistä, oikeita osia, oikeata hetkeä, ja mikäänhän ei saa maksaa mitään. Pysyy omatunto höyhenen kevyenä, jos omiin ei-niin-takuuvarmoihin rojekteihin ei käytä muutamaa euroa enempää. Sen onnistuneempi rojekti, mitä vähemmän siihen on käytetty rahaa. Kolmijalkalamppurojekti on ollut yksi niistä. Tänään, tänä armollisena maanantaina, lamppu on aivan loppusuoralla, varjostinta vailla. (Ikea meni kiinni jo.)

Kolmijalka löytyi Tölliltä tuossa taannoin. Vanha kullitettu jalkalampunraato löytyi eilen. Töllin kätköistä, kuinkas muuten. Kun jalkalamppu oli atomeina, oli hyvä aika aloittaa suunnittelu: "Tuo kävisi tuohon, mutta millä tuon saa tuohon... jos sittenkin laittaa tuon noin, niin toi menisi tuohon... ei helvetti... eiku... ootas ny...". Apuun tarvittiin jopa naapurin huippupappa porakoneineen.  

Lamppu näyttää lähes oikealta. Tein melkein itse ja säästin. Näitä taitaa tosin jo saada halpahallista.  Taas ollaan trendien aallonharjalla.

Ylimääräisiä osia jäi jemmattavaksikin. Eihän sitä koskaan tiedä, koska tarvitsee.

    

Etupihan valkoisia ja keltaisia

Etupihan käkkäröitä kaupungissa. Patjarikko (iik), pelekuu (iik), tulppaani Mount Tacoma  (iik), tulppaani Purissima (iik), koristeomppupuu nupullaan  (iik), kevätesikko (iik). Sammalleimu pikkiliikkisillä nupuilla (lausutaan huulet töttöröllä). En löydä perunanarsissia (höh). Muikkusen polkupyörä taas parkattuna väärälle puolelle pihaa (ääk), vaikka olen nimenomaisesti osoittanut herralle kauniimman parkkeerauspaikan. Onneksi sentään linjassa kiveyksen kanssa.

Sunnuntain riehuin etupihan kanssa niin, että maanantaina teki kipeää oleminenkin. Voiko krassin laittaa kipeämään tuijaa pitkin? Kukkapuu?


Nyt on väsy. Kellokin sata.

~

PS. Töllissä on 201 lukijaa. Siis täh?! Terve vaan teille kaikille (lausutaan silmät lautasen kokoisina).

Uusi Bionicle

Fiilistelin pitkää viikonloppua maaliskuusta asti. Latasin neljä päivää niin täyteen odotuksia, että meinasin poksahtaa. Työvuorot, harrastukset, peruskoulu ja jääkiekon mm-kisat saivat aikaan sen, että päädyin torstaina Töllille kaksin koiran kanssa. Humps.

Onneksi Mies teki tarvikehankintoja etukäteen. Soitti ostaneensa minulle uuden valkoisen Bioniclen *), koska "sitä kauppalapun harmaamaakiveä" **) ei ollut.    

Torstaina join itseni humalaan, kaivoin maata ja viskelin kiviä. Välillä hihittelin hervottomasti lapioni kanssa ja toivoin, että paikalle ei osu kukaan huolestunut naapuri. Saatoinpa tanssia yhden valssinkin.

Perjantaina kivet painoivat enemmän kuin torstaina.

Lauantaina kärräsin paskamaata, siirtelin perennoja onnellisen tietämättömänä oikeista tavoista, saati siirtoajankohdista. Olin tyytyväinen. Istuskelin rappusella, ihailin kätteni töitä ja masennuin kaikesta tekemättömästä. Tuokin tuolla, tämäkin tässä, nekin siellä, kaikki rempallaan. Kun ei tunnu riittävän, kun haluaisi vähän tuotakin, kun mikään työ ei näy missään. Muka.

En kaivanut kameraa esiin. Tyhmä.

Mutta oli se vaan erihienoa. Minulla on jo kolme (!) perennapenkkiä: sininen maa, valkoinen maa ja valko-vaaleanpunainen maa. Keltainen maa odottaa. Kukkien erottelu väreittäin on ainoa tapa, jolla ne pystyn lajittelemaan. Ja elämä ilman lajittelua olisi kaaosta. Harmittaa, kun marjapuskat eivät ole rivissä. 

*) pioni
**) harmaamalvikki

Ev varamana *)

1) Millään siemenhyllyllä en ainakaan saa mitään kohtausta. En erehdy kuvittelemaan itseäni viherpeukaloksi, vaikka kauppiaat tunkevat hyllynsä suoraan kulkuväylälleni.

2) Mihinkään esikasvatushommiin en ainakaan ryhdy. Eihän kukaan jaksa niitä mutaisia purkkeja ja purnukoita ympäri ikkunalautoja. Ei meillä edes ole ikkunalautoja. Että jossain tv-tasolla ja keittiön pöydällä. Pah.

3) Jostain nuppineulan pään kokoisesta vihreästä en ainakaan villiinny. En todellakaan hoe "kasvun ihmettä" taukoamatta.

4) Mitään taimia en ainakaan rupea ulkoiluttamaan. Ihan hullun hommaa, raapottaa nyt jotain onnettomia kasvinrääpäleitä ulos ja sisälle, ulos ja sisälle. Sairasta.

5) En ainakaan puhu vauvakieltä kukille. Ne on rehuja! Haloo.

Mutta kato ny, kato titä! Se o iha pikkune klassi, kato ny toista. Ny talttee viedä te kattoon aulinkoo. Niih. Mennääs vahvistumaan, pikku klassini. Mmhmm.

*) Voimakas kieltäytyminen

Vettä, leipää ja nippoja

Taannoisen vappupäivän maaseutumatkailun päätteeksi Töllin vesiasiat olivat taas nollapisteessä. Vanha vuotava hana oli irroitettu, uusi Bilteman laatuhana ja lämminvesivaraaja makasivat lattialla ja torppaan ei tullut pisaraakaan vettä. Pöydän kulmalla, hyllyllä ja hellan päällä oli jos jonkinmoista nippaa ja puserrusrengasta, mutta ne oikeat nipat puuttuivat. Nippojen salaliitto, Nippanapina. Nippa on niin hauska sana, että tekee mieli hokea sitä. Nippa, nippa. Nippa. Kerran vielä. Nippa.


Tänä aamuna kaappasin kainalooni yön yli nousseen The Leipätaikinan, Mies tunki taskunsa täyteen nippoja. Nappasi nipat. Lapsi ja koira takapenkille ja taas mentiin nippailemaan.

Asennuksien aiheuttamat ähinät ja ärräpäät seurasivat tuttua kaavaa, mitäpä niistä kertomaan. Mutta.  MEILLE TULEE lämmintäkin VETTÄ, HANASTA! Vähänhän sitä tirskuu liitoksistakin, mutta kaipa ne siitä asettuvat. Nipat tipattomiksi.

Voi jukupätkä.

PS. Kiitos ihanista tunnustuksista Pilvi ja heppatyttö-Tessa!