Kaikki rojektit onnellisesti kesken. Opettelen olemaan välittämättä. Kesken ruuanlaiton uteliaisuus voitti kaiken muun.
(Tein perunalaatikkoa ihan vain siksi, että löysin tuttu-telkkarista-siipalointikoneen. Joko tekniikka oli persiillään tai mokoma vehje olisi syytä lähettää alimpaan helvettiin. Henkilökohtaisesti kannatan jälkimmäistä. Tässä teemme kauniita perunatikkuja.)
Mattopuukko ja miehekkään kokoinen meisseli kaverinani suunnistin tuvan nurkkaan. Ei paskempi reissu!!
Muovimatto, joku karvallinen liimattu muovihko matto, puukuitulevy, paperi, HARMAA PUULATTIA! Johon sain jo törkättyä sillä pirun megameisselillä... mutta mitäpä pienistä. Iskelmä soittaa Eevaa ja minä tanssin tähtitarhoissa.
perjantai 14. toukokuuta 2010
perjantai 7. toukokuuta 2010
Resepti hyvään mieleen
Keittokirja ajalta jolloin Anjan äiti oli nuori tyttönen. Kannet jo kadonneet matkalla, sidonta säpäleinä. Paljon luettu, tarkasti tutkittu. Kirja sinällään ei enää palvellut, mutta reseptit jäivät elämään. Elävät seinässä, elävät seinällä. Elävät Töllillä.
Keittiön välitila sai osan resepteistä hyvän mielen tapetikseen. Tapetti, jota katsoessa ajatukset hukkuvat historiaan. Hestia huusi hiphurraa. Erikeepperiä reilusti, kyllä pysyy ja paranoo.
Eniten luetut reseptit saivat kunniapaikan kehyksissä, liimattu taustaansa maidolla. Äärimmäisen hyvä liima tuo Valion rasvaton, ei ruttaa, irrotettavissa tahdottaessa ja taatusti ekologinen. Suomalainen meijerituotanto kunniaan!
Keittiön välitila sai osan resepteistä hyvän mielen tapetikseen. Tapetti, jota katsoessa ajatukset hukkuvat historiaan. Hestia huusi hiphurraa. Erikeepperiä reilusti, kyllä pysyy ja paranoo.
tiistai 4. toukokuuta 2010
Ei nimi mökkiä pahenna
Nimi vaihtui. Kestikummusta tuli Villa Tölli.
Kaikki tönöt ja torpat on nykyään Villoja. Tottahan meidänkin tölli on arvonimensä ansainnut. Nyt nimi tuntuu istuvan, se on juuri oikea. Juhlan kunniaksi blogi sai myös uuden ulkoasun.
Löysin sopivampaa nimeä pohtiessani viihdyttävän gradun mökin nimeämisestä. Suosittelen!
Sanna Rask: Mökille vai aurinkorannalle?

Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone

Takkuaa. Jos juokseva vesi tulee jostain muualta kuin hanasta, ei nauru juuri kumpua. Ei mennyt niinkuin Stromsössa.
Vesipumppu jäätyi talvipakkasilla, vaikka a) pumppu oli tyhjä b) sisällä oli lämpö. No mitäpä tuosta, ostetaan uusi pumppu. Keltainen. Vaan tämäpä urakka on nyt ottanut ainakin kuukauden ja noin miljoona reissua rautakauppaan. Koko vesijärjestelmä on nyt uutta.
Kuvassa näkyy vielä ehjänä Arabian kulho. Hän laskettakoon tiimellyksen tappioksi.
Pitkien pohdintojen jälkeen päädyin myös haaveilemaan ihkauudesta Villa 9000 -sähkövessasta. Lisää käyttömukavuutta reilulla 700 eurolla. Paska sijoitus sanoisin. Isäntä tuumi vessan olevan mitä mainioin 5-vuotishääpäivälahja. Elämäni on niin täynnä romantiikkaa, että melkein halkean.
Näin unta huoneen seinän purkutalkoista. Näin unta yksiön lattian suoristustalkoista. Jälkimmäisissä talkoissa kuolin.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Kutittaa, kutittaa, kutittaa!
Se alkoi noin viikko sitten. Aivan tolkuton kutina. Uijui!
Päässä risteilee miljoonia ihania asioita, valmiiksi jo pieni harmitus, kun kesä on melkein ohi. Ajattelinkin nyt listailla haaveita, ettei vain pääse unohtumaan.
1. Tuvan levytyksen purku sisäseinältä
Yhden seinän kaameiden lastulevyjen takana on melkein pakko olla hirttä. Ihan oikeaa miljoonavuotiasta hirttä. Saattaa olla pahannäköistä, mutta tahdon sen esiin. Talon henki on saatava ilmoille, nyt Hestia itkee tapetin takana. Isännälle kohtaus nro 1.
2. Tuvan seinien ja katon maalaus
Valkoista. Paljon valkoista. Tilantuntua ja valoa. Kaappihirvitys pois, sohvahirvitys pois. Uusi sohva paikalleen ja sohvapöydän kehittely josain... joku kummallinen laatikko? Isännälle kohtaus nro 2.
3. Tupaan uusi pöytä + tuolien kaunistus
Singerin jalka x 2 valkoiseksi, päälle levy. Tuolit valkoisiksi. Sinivalkoruudulliset istuintyynyt röyhelöreunalla. Sinivalkoruudulliset verhot. Isännälle kohtaus nro 3.
4. Sisäeteinen valkoiseksi
Valkoista. Paljon valkoista. Isännälle kohtaus nro 3.5.
5. Nukkumaparvi valkoiseksi
Valkoista. Paljon valkoista. Ellei sitten suunnittelisi yläkerran laajennusta... tarviipa tutkiskella... avara (tosin matala) tila, ikkunan alla sänky... Tästä ei edes kerrota isännälle. Ehkä pelkästään parven laajennus toisellekin lappeelle toisi nukkumatilaan tilaa ja happea.
6. "Penan koppi"
Tyhjennys, maalaus. Oviasia on mietittävä, voisiko ottaa pois? Kopista voisi tulla television katseluhuone, makuuhuone... oleiluhuone... äh. Mitä tehdä pienelle, pimeälle kopille, jossa on minikokoinen ikkuna? Tämä vaatii suunnittelua ja paljon... Voisiko puhkaista seinän tupaan ja sulkea kulun eteisestä? Mahtuisiko kuningastuoli tänne? Tästäkään ei hiiskuta.
7. HUUSSI
Pesu painepesurilla, ympäristön siistiminen. Huussipolku on oltava kauniimpi, mukavat maisemat kakkireissulle. Uusi ikkuna, uusi istuin, sisusteita. Ai niin ja maalaus. Pitäisikö koittaa sitä sinistä, kun kärppäset ei kuulemma pidä. Isännälle kohtaus nro 4.
8. PIHAKEITTIÖ
Isännälle kohtaukset nro 5-10. Minä haluan pihakeittiön. Olen aina halunnut. Rakennan vaikka omin pikku kätösin. Ei se nyt niin vaikeaa voi olla. Tämä on elämää suurempi asia ja kutinan pahin aiheuttaja, oijoi!
Niin ja sitten se tärkein... ulkorakennuksen kattotalkoot. Joo joo. Tylsää ja tarpeellista. Ei muuta kuin Katepalilta II-laatua takakontti täyteen niin että Renun iskarit laulaa Hallelujaa.

maanantai 18. tammikuuta 2010
Lunta tulvillaan on raikas talvisää
Tänä talvena on lunta. Paljon lunta.
Se tunne tuli taas. Helpotus, kevyt hengittää, hyvä olo. Se tulee siinä portaalla istuessa, kuunnellessa hiljaisuutta. Ei mitään, ei niin mitään.
Urpolla ei mene niin hyvin. Urpo on nimittäin kadonnut. Viimeisimmät näköhavainnotkin ovat varsin huteria muistikuvia. Mikäli olet nähnyt Urpoa, pyydämme ottamaan heti yhteyttä. Tuntomerkit: vaaleanharmaa, kylmä ja kova, sisältä ontto. Parta poikki. Erotettava tunnistettaessa veljestään Paavosta, jolla ei ole parta poikki. Saattaa olla tavattaessa agressiivinen, jopa säpäleinä.
perjantai 18. syyskuuta 2009
Kyttäruutu
Muistatko sen mummon, jonka verho heilahti aina, kun kuljit ohi? Muistatko, kun kaikki tekemisesi rekisteröitiin tarkasti, vaikka tietokoneita ja internetiä ei vielä ollutkaan joka torpassa?
Muistatko sen tuolin, johon oli jäänyt istumisen jälki? Se on se torpan paras paikka. Se on se paikka tielle antavan ikkunan ääressä. Jospa edes ensi viikolla joku kulkisi ohi.
Muistatko sen tuolin, johon oli jäänyt istumisen jälki? Se on se torpan paras paikka. Se on se paikka tielle antavan ikkunan ääressä. Jospa edes ensi viikolla joku kulkisi ohi.
Päivän työ
Puolen hehtaarin metsän ystävykset lähtevät sateen jälkeen ulos raikkaaseen ilmaan ja näkevät taivaalla komeilevan sateenkaaren. Harmi vain, että sateenkaarista kovasti pitävän Pöllön ehtiessä paikalle upea luonnonilmiö on jo haihtunut pois. Niinpä ystävät päättävät piristää Pöllöä tekemällä ihan oman sateenkaaren. Löytävätkö he metsästä kaikki tarpeelliset värit?
Ikäsuositus 3+
Kiikkustuolissa istun ja sinua muistelen
Kaunokainen keittiössä. Enkä nyt tarkoita emäntää vaan emännän valtaistuinta.Topi Sorsakoski ja Agents. Lattia kiljaisee joka keinauksella. Ruoka uunissa. Koivut rapsahtelevat takassa.
Ei kiire, ei miljoona ampiaista mahassa, ei tuli perseen alla. Vain tämä hetki. Näin on hyvä. Enkä ole vielä edes eläkkeellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)